Suurella sydämellä

Enkeleillä on tapana olla siivet. Sitten on niitä siivettömiä. Kumpiakaan ei näe kovin usein. Molempien kohtaamisesta sopii olla kiitollinen. 

Siivettömiä on viime aikoina osunut tielle sen verran monta, että on käynyt mielessä, onko kaikki ne ansainnut. Mutta ystävä viisas totesi, etteivät siivettömätkään ansiosta eteen osu vaan silloin, kun hätä on suurin.

Yksi sellainen jo vähän kokeneempi siivetön soitti alkuviikosta. Sanoi että koeta nyt hyvä ihminen jaksaa, niinhän sitä useimmat toivottavat. Mutta tämä jatkoi: jos mitenkään auttaa, voisinko tehdä sitä, osallistua tuohon, ja tämäkin hoituisi, jos siitä mitään apua on. Oli sellainen pikkuisen suuremmalla sydämellä varustettu malli.

Edellisessä elämässä, VTT:n aikana Nokian Oulun reissulla kuultu ja pysyvästi mieleen painunut kysymys oli, että uskonko, että ihmiset ovat keskenään enemmän samanlaisia kuin keskenään enemmän erilaisia; kaikilla on tarve kuulua johonkin, pitää huolta ja tulla huolella pidetyksi. - Kyllä uskon.

Siistiä sisätyötä

Maailma pyörii stereotypioiden ympärillä. Tiedättehän, palomiehet ovat niitä ihania järkäleitä, jotka tulevat apuun, kun kaunis nainen huutaa savun keskellä iik. Kirjastonhoitajat ovat niitä harmaavillatakk... äh, siis siistiä sisätöitä tekeviä. Niitä jotka istuvat asiakaspalvelussa (sisäpiirin slangissa se on tiskivuoro) ja heiluttavat laitetta, joka sanoo piip piip kuin linnunpoika.

Posiolla useimmin kuulemani harhaluulo työstämme on, etteivät kirjastolaiset ole töissä ennen klo 11.00, koska kirjasto aukeaa silloin. Sisäpiirin paljastuksia: on meillä sellainenkin kirjastonhoitaja, jolle tällainen iltavuoro olisi mieluinen.

Itse menen toimistolle mieluiten klo 7.00, elleivät päivän muut työmenot sitä estä. Miten kirjastossa saa aamulla aikansa kulumaan? Hallinto pyörii, postia tulee ja lähtee, yöpalautukset käsitellään, lehdet kirjataan saapuneiksi ja tuoreet sanomalehdet asetellaan lukusaliin, joka avautuu klo 9.00.

Siisti ja kevyt sisätyö ei myöskään aina ole, hmmm, sisällä tehtävää eikä niin kevyttäkään. Hyvin usein tulee tehtyä myös asioita joista hetken itsekin miettii, että mistähän ihmeestä se tämäkin homma lähti alkuunsa.

Kirjaston kuva-arvoitus:
 Aarrearkkuja? Lounasboksit? Sakkomaksujen tilitys kunnantalolle? 

Kirves ja puu

Jos metsässä kaatuu puu, mutta kukaan ei ole kuulemassa, kaatuuko se silti oikeasti? Kuuluuko kaatumisen ääni, jos kukaan ei kuule sitä? Pohdi ja perustele!

Vanhat filosofian harjoituskysymykset ovat tulleet useinkin mieleen puolentoista vuoden aikana, kun kylillä ja somessa on mietitty, että heilahtaako Kuusamon kirves ja jos niin mihin suuntaan puu kaatuu - ellei ole jo lahonnut pystyyn ennen kaatomiehen tuloa. Onko siellä muuten silloin enää kantoakaan jäljellä?

Toisinaan juttu on kulkeutunut siihen, että mitäpä jos asioita pitäisikin tulevaisuudessa tehdä jonkun muun kuin meikäläisten kanssa.

Useammallakin toimialalla kysymys on arkikäytänteisiin verrattuna hupaisa, ja ainakin kulttuurissa ja kirjastossa se vetää väkisinkin suun hymyyn; Koillismaan kirjastot,  Kuusamo, Pudasjärvi, Posio ja Taivalkoski, tuottavat kirjailijavieraat, lasten nukketeatterit ja henkilökunnan koulutukset jo nyt yhteisvoimin.

Koillismaan kulttuuritoimijoilla - Kuusamo, Posio, Taivalkoski - on jo pitkään ollut yhteistyösopimus, jonka pohjalta tietoa, kokemuksia ja resursseja jaetaan yli kuntarajojen. Seuraavan kerran koillismaalaiset kulttuurin toimijat kokoontuvat Posiolla huhtikuussa.

Lapin kirjastot järjestävät täydennyskoulutukset yhdessä ja pohtivat yhteisen strategian lisäksi entistä laajempaa keskitettyä hankintaa sekä yhteisrekisteriä, joka toisi jokaiselle suuremmat edut, kun vanhentuvat kirjastojärjestelmät joudutaan uusimaan. 

Seuraavan kerran Lapin kirjastot hiovat yhteistoimintaansa toukokuussa. Kaikkien Lapin ja Oulun maakuntakirjaston alaisten kirjastojen kirjat matkaavat jo yhteisessä kimppakuljetuksessa yli kuntarajojen, Lapista Koillismaalle ja takaisin.

Möröt ovat usein pelottavampi silloin, kun niitä ei ole vielä nähnyt. Päivänvalossa ne saattavat olla jopa hupaisan näköisiä.

Heilahtaa, ei heilahda, heilahtaa...

Tontti Posiolla

Joku on saanut hankittua Posiolta Hehtaarin. Minä hommasin Tontin. 

Tontillani ovat kirjasto ja kulttuuri. Blogissani pyörittelen kunta-arkea tekijän näkökulmasta. 

Kirjastonjohtaja pysyköön tontillaan! Mutta entä jos ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen? Saako naapurin tontille rakentaa, jos on hyvät perusteet? 

Laaduntarkkailija on pistetty liekaan, jotta pysyy omaalla tontilla.
Mutta missä on kirjastonhoitaja?